Selän rasitusmurtumat ja niiden esiasteet, rasitusosteopatiat, ovat valitettavan tavallinen vaiva urheilevien nuorten keskuudessa ja näen näitä vastaanotollani paljon esimerkiksi nuorilla jääkiekkoilijoilla, jalkapalloilijoilla ja voimistelijoilla.

Käsittelimme aihetta Fysioterapiaa liikkeellä -podcastissani, jossa vierainani aiheesta olivat keskustelemassa lastenkirurgi Ella Virkki ja fysioterapeutti Teemu Leppämäki. Linkki jaksoon on alla (Spotify) ja se löytyy kaikilta keskeisimmiltä kuuntelualustoilta.

Alla on Turun Sanomissa elokuussa 2019 julkaistu artikkeli selän rasitusmurtumista, jossa lisäkseni aiheesta haastateltavana oli Saku Koivu.

Selkävaivat piinaavat nuoria jääkiekkoilijoita – jokaisesta juniorijoukkueesta löytyy rasitusvammoja

Teksti: Harri Ahola / Turun Sanomat 27.8.2019

Jos Putouksen tulevalle kaudelle jonkun täytyisi kehittää sketsihahmo jääkiekkoilijasta, olisi näyttelijän ensimmäinen ratkaisu taatusti hakea niin sanottu jääkiekkoilijan ryhti. Lantio hieman eteen kallistuneena ja alaselkä notkolla, keho pienessä etukumarassa, vähän kuin olisi hetkenä minä hyvänsä valmiina kyykistymään aloitukseen.

Hahmo saattaisi hauskuuttaa, mutta monelle juniorikiekkoilijalle kyseessä on vitsin sijaan merkittävä terveysriski.

– Kaikki tietävät karrikoidun jääkiekkoilijan asennon. Se viestii, että lonkan alueen kudoksissa on kireyksiä, eikä lantion lihastoiminta ole optimaalisella tasolla. Se tietysti kuormittaa selkää enemmän ja enemmän, ja sellaisia on ihan faktisesti ruvennut näkymään, TPS:n ja Terveystalon fysioterapeutti Marko Grönholm toteaa.

Vaiva on niin yleinen, että TPS:n jokaisesta juniorijoukkueesta löytyy pelaajia, joiden selkä reistailee.

– Joka ikäluokassa on kymmenkunta poikaa, jolla on päällä tai aikaisemmin ollut rasitusperäistä ongelmaa. Kyllä sitä yllättävän paljon on, vaikka kaikki eivät olekaan selän alueen ongelmia, Grönholm vahvistaa.

Mittakaavan luvuille saa, kun huomioi että TPS:n A-, B- ja C-junioreissa on noin 30–70 pelaajaa per ikäluokka.

Grönholmin arvion mukaan vain kolmanneksella nuorista kiekkoilijoista keho toimii toivotusti, kun taas toisella kolmanneksella on isompia tai pienempiä ongelmia. Yleensä kyse on pidemmän aikavälin kehityksestä.

Mikäli kehon tukilihakset eivät toimi kunnolla, alkaa selkää helposti särkeä. Ja kun kipu vaivaa, pyrkivät muut lihakset korjaamaan tilannetta.

Näin kehoon syntyy lihasepätasapainoa, koska osa lihaksista on yliaktiivisia ja osa vajaakäytöllä tai jopa kokonaan pois pelistä. Ja epätasapaino tarkoittaa sitä, että selkä kuormittuu helposti väärin, josta seuraa pahimmillaan rasitusmurtuma.

– Meitä on moneen junaan. Joidenkin kroppa kestää hurjasti kaikennäköistä väärinkäyttöä ilman vammoja, mutta toiset ovat herkempiä, Grönholm kuvailee.

Selkävaivat ovat entistä yleisempiä kiekkojunioreiden keskuudessa. Moni oppii oikean tavan huoltaa ja kehittää kroppaansa vasta kuntoutuksessa. Kuva: Timo Jakonen / TS

Paljon nuorten lupausten kanssa TPS:n akatemiassa viime vuosina työskennellyt Saku Koivu on huomannut selkävaivojen selkeän yleistymisen. Vaikka 44-vuotiaan Koivun nuoruudessa esimerkiksi keskivartalon liikkuvuuteen ja ennaltaehkäisevään vahvistamiseen ei kiinnitetty lainkaan yhtä paljon huomiota kuin nyt, ei vastaavanlaista selkävammaepidemiaa ollut silloin.

– En muista, että omina juniorivuosina olisi ollut yhtään sellaista tapausta. Varsinkin jos puhutaan 13–15-vuotiaiden rasitusvammoista selässä, Koivu toteaa.

Grönholm epäilee, että yksi syy selkävammoihin on liian voimakas keskittyminen yhteen lajiin.

– Onko tekeminen yksipuolistunut? Liikutaan ehkä suuriakin tuntimääriä viikossa, mutta vain yhden lajin parissa, ja tekeminen on sitten pahimmillaan monotonista.

TPS:nkin lääkärinä toiminut Hannu Hirsimäki on kuvaillut luistelua maailman epäfysiologisimmaksi tavaksi liikkua. Grönholm pitää lausuntoa liioiteltuna.

– En usko, että luistelu on sen ongelmallisempi tapa kuin vaikka juoksu. Luistelua voi tehdä monella tavalla: voi olla tosi taloudellinen luistelija tai sellainen liikemalli, mikä ei ole keholle suotuisa, jalkapalloerotuomarinakin pitkän uran tehnyt Grönholm toteaa.

Pelkkä kiekkoileminen ei nuorelle kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan kehoa vahvistavaa ja tukevaa harjoittelua. Vaikka teiniurheilijoilla on jo paljon vastuuta omasta tekemisestään, on oikeanlaisten tukitoimien opettaminen lopulta aina aikuisten vastuulla.

Saku Koivun mukaan nuoret tarvitsevat patistusta, ohjausta ja lievää pakottamista, mutta pystyvät kyllä tekemään kaiken vaadittavan. Harvan mielipuuhaa se kuitenkaan on.

– No tykkäätkö sinä venytellä? Siinä on vastaus. Ei 13-vuotias poika vielä ymmärrä miksi sitä tehdään, kun ei aina ymmärrä aikuinenkaan, yli 1100 NHL-ottelun Koivu näkee.

TPS on viimeisen parin vuoden ajan kuvannut kaikkien A-, B- ja C-junioreidensa liikehallintaa ja -taitoja. Videot kertovat kiistattomasti, onko pelaaja tehnyt mitä pitää. Marko Grönholm ja Juuso Pärssinen katsovat suorituksia tabletilta. Kuva: Timo Jakonen / TS

TPS:ssä rasitusvammoja pyritään ehkäisemään entistä tarkemmalla nuorten pelaajien testaamisella. Seurassa on viimeisen kahden vuoden ajan mitattu kaikkien A-, B- ja C-junioreiden liikehallintaa ja -taitoja sekä liikkuvuutta.

Nuorten kiekkoilijoiden liikesuorituksista tehdään muun muassa videoanalyyseja, joiden avulla pelaajien liikkuvuutta ja sen ongelmakohtia on helpompi tarkastella. Samalla saadaan tietoa sekä yksittäisistä pelaajista että laajemmin koko ikäluokasta.

– Pelaajakohtaista dataa kun pystytään jossain vaiheessa yhdistämään siihen, millaisia vammoja on tullut kauden aikana, niin muodostuu tietoa mistä voidaan vetää johtopäätöksiä. Mutta se työ on vielä vaiheessa, Grönholm toteaa.

Periaatteessa korjaustoimenpiteet kuulostavat varsin yksinkertaisilta. Monipuolinen liikkuminen, ennaltaehkäisevä kehonhuolto, riittävä lepo ja oikea ravinto eivät ole mitään uutta ja mullistavaa.

Kuvio on kuitenkin oikeassa elämässä paljon mutkikkaampi. Jos nuori haluaa jääkiekkoilijaksi, haluaa hän ennen kaikkea harrastaa jääkiekkoa, joten monipuolisuus ei ole taattua. Etenkin kun harjoitusmäärät voivat viikossa olla jo hurjia.

Oikeaoppinen kehonhuolto puolestaan vaatii osaamista, jota kaikilla valmentajilla ei välttämättä ole – puhumattakaan siitä, että joukkuelajissa kaikille sopivaa ohjelmaa ei ole.

Jokaiselle yksittäiselle urheilijalle ei ole mahdollisuutta opettaa oikeaa suoritustekniikkaa, joten pahimmillaan vahvistavat liikkeet luonnistuvat kunnolla vasta kuntoutuksen jälkeen. Lepoaikaa taas syövät sekä nuoren omat kiinnostukset että esimerkiksi aamujäät.

Tutkitulla tiedolla ja kokonaisista ikäluokista saadulla datalla TPS pyrkii osaltaan auttamaan nuoria kiekkoilijoita oikeaan suuntaan.

– Jos pystyisimme tuomaan 10–12-vuotiaille niitä asioita, jotka ovat olleet nykyisillä 15–16-vuotiailla puutteellisia, niin pystyisimme ratkaisemaan ongelmia ennen kuin ne alkavat, Koivu toivoo.

—

”Joidenkin kroppa kestää hurjasti kaikennäköistä väärinkäyttöä ilman vammoja, mutta toiset ovat herkempiä.”

– Marko Grönholm